LISÄÄ PUUKAUPASTA...

Lisätty: 11.03.2013

Morjesta taas

Ulkona on kenties talaven kommeempia keliä. Pakkasta rapiat kymmenen ja harvinainen valoilmiö eli aurinko napottaa taivaalla. Oispa mukava olla pihalla töissä, mutta kun ei nyt satu olemaan puunkaatoja tapetilla, niin napotettaampa sitten toimistossa.

Mika tuossa edellisessä blogissa tyhjensi sanaista arkkuaan metsämaksusta. Ja samasta aiheesta jatketaan! Vaikka metsään enenevässä määrin liittyy muitakin arvoja, edelleenkin suurin osa metsänomistajista pitää taloudellista tuottoa tärkeimpänä perusteena omistaa metsää. Metsän omistamisen; oli se sitten metsätalousyrittämistä tai pääomasijoittamista, pitää olla taloudellisesti kannattavaa ja vielä sillä tavalla, että se on kilpailukykyistä muihin liiketoiminnan muotoihin.

Teollisuuden puolelta kuulee valitettavia syyllistyksiä puun kalleudesta ja tarjonnan vähyydestä ihan täyspäisiltä vaikuttavilta ihmisiltä. Ikäänkuin metsänomistajan tehtävä olisi harjoittaa hyväntekeväisyyttä teollisuuden liiketoimintaedellytysten ylläpitämiseksi. Me elämme täällä markkinataloutta ja sen lakien mukaan. Onneksi. Tuskinpa kukaan haluaisi tänne toisenlaista yhteiskuntajärjestelmää.

Totuuden nimessä metsänomistajat voisivat kyllä katsoa peiliin. Metsäomaisuuden hoidossa ja tuloksen tekemisessä on vielä paljon parannettavaa. Hoito- ja hakkuurästit ovat mielestäni kansallinen häpeä. Puuntuotannon tulokseen vaikuttaa hinnan lisäksi myös, mitä tuotetaan, kuinka paljon ja kuinka nopeasti. Ja tämä keskustelu valitettavasti jää metsänomistajapuolella hintakeskustelun varjoon.

Mutta tsemppiä kevääseen kaikille markkinaosapuolille! :)

 

Jouni