OULUSA

Lisätty: 28.01.2013

Moro taas

Oltiin Oulussa riehumassa puita nurin tiistaina. Eräs monihaaranen pihlaja päätti sanoutua irti yhteistyöstä ja pompautti tyvensä puuaitaa vasten. No puolenkymmentä vanhaa aitalautaa heittäytyi pitkäkseen maata vasten ja eihän siinä muu auttanut kuin lähteä etsimään nauloja, että saadaan takasi paikolleen. Vanhat naulat olivat katsoneet tarpeelliseksi ruostua sen verran hyväksi, ettei niillä ollut enää virkaa.

Päätettiin siinä ensin kuitenkin kävästä välikahvilla ja eikun paikalliselle shellille; munkkikahvit naaman eteen ja kassalta kysymään, että "misseehän mahtas olla lähin raatakaappa". Myyjä kahtoo hölömönä: raatokauppa?. Vastasin: ee ruato, ku raata. R-A-A-T-A-K-A-A-P-P-A! Johan selevis! Kielimuuri tuli ylitettyä ja eeku kaappaan tykkerin ostoon ja aijasta tuli entistä ehompi.

Sen verran oli vetinen keli eli lämpötila plussan puolella, että perse märkänä ajeltiin kotia. Ois kyllä ollu vaihtokamppeetkin matkassa, mutta tyydyttiin vain paijanvaihtoon. Tiet oli nelosella sulana, joten mikäpä siinä oli ajella luikutellessa. Ilta oli pimeä jo, kun ehittiin kotia, mutta se on meijän osa semmonen. Tässä mualimassa!

Tässäpä pikasia.

Jouni