TUPLAVAKAT KÄYTTÖÖN

Lisätty: 26.05.2010

Hopsansaa taas

Istutukset rullaa kolmatta viikkoa ihan aikataulun mukaisesti. Paneuduttuamme laajemmin metsätarvikekauppaan en ole voinut olla kiinnittämättä huomiota tuplavakkojen käytön vähäisyyteen ammattilaisten keskuudessa. Itse otimme firmassa kyseiset värkit käyttään jo 1990-luvun lopulla.

Tuplavakat ovat istutusvakat, jossa kaksi vakkaa tulee kantovaljaisiin ja näin mukaan saadaan tuplamäärä taimia ja paino jakautuu tasaisesti molemmille olkapäille. Hyödyt ovat kiistattomat. Päivässä pystyy istuttamaan n. 20 % enemmän taimia, kun turhaa kävelyä jää pois + kaupan päälle ergonomiahyöty, ettei tarvii kävellä selkä vinossa ja kaula ruvella istutuskauden päätteeksi.

Mikä sitten lie, ettei moinen keksintö ole lyönyt itseään läpi. Siinä toki joutuu opettelemaan istuttamaan molemmilla käsillä tai sitten taimet pitää lappaa toisesta vakasta toiseen. Taksa on tessimiehillä kuulemma pienempi, jos saa kannettua enemmän mukana. Voisko joku kertoa, onko tätä oikeasti sovellettu jossain? Vakat painaa? Pakko ei ole lappaa kukkurilleen. Hinta? Jos vakkoja ei särkemällä säre, niin nehän on ikupeli. Hinta tupla, mutta esimerkiksi 15 vuoden kestoiällä hinnanero tekee kokonaista 5 euroa vuodessa. Tsiisus, kun on kallista; meillä ykkösvakka on 75 euroo ja tuplaversio 155,-

Työnantajan näkökulmaa: mitä enemmän mies istuttaa päivässä, sitä pienemmäksi jää kilometri- ja kiinteiden kustannusten osuus kustannuksesta; samalla porukalla istutuskausi jää lyhemmäksi tai saadaan kokonaisuutena enemmän taimia maahan = kapasiteetti kasvaa. Sen ymmärrän, että normimaanomistajalla tai vuokravakkoihin ei tuplaversiossa ole innostusta, mutta ammattilaiskäytössä?

Tsemppiä istutuksiin!

Niin ja hei. Jos olette hankkineet tai hankkimassa tuplavakkoja, niin huomatkaa, että ainakin tähän asti mukana ollut kasausohje on väärä. Vakoissa tulee ehdottomasti valjaiden takahihna mennä vakkojen ulkolaitaan, että se kannattelee vakkoja paremmin. Lisäksi vakat tulee sitaista takaosastaan yhteen narunpätkällä, etteivät ne kumarruttaessa valahda etupuolelle.

Jouni