Uusi työntekijä

Lisätty: 16.02.2010

Lama koettelee ja jotain uutta täytyy keksiä. Me päätettiin Jounin kanssa lyödä pökköä pesään ja palkattiin paikallisten hyvin tuntema Kainulaisen Petri. Peten titteli on asiakaspalveluvastaava ja hän tulee osaltaan vastaamaan meidän myynnin kehityksestä, johon on uusia aluevaltauksia tulossa tunnempana.

Petellä on pitkä ja vankka kokemus myynnin alalta ja uskomme, että tuotteista huolimatta myyntityö on aina jotakuinkin samanlaista. Olemme iloisia, että myyntityöhön ja sen kehittämiseen saatiin ammattitaitoinen mies ja se murhe, joka itseä asioiden etenemisestä on painanut jo pitkään, saadaan osaaviin käsiin. Eipä olisi aikoinaan uskonut, miten paljon tämmöisessä pätö puulaakissa on kaikenlaista setvimistä ja "sätösten" selvittämistä, että tahtoo se aika jonka on joskus hulluissa unelmissa kuvitellut käyttävänsä  myyntiin hukkua ihan johonkin muuhun.

Petri on lupsakka savolainen, joten kaikkien asiakkaiden on todella helppo tulla hänen kanssa toimeen. Kokeilkaa hänen kauppataitojaan ihan vapaasti.

Mika