KESÄÄ

Lisätty: 03.07.2017

On näköjään ollu keväällä huisketta, kun ei oo joutanu blogiin kirjuuttelemaan. Puutahan sitä on pistetty nurin ja ruohokoneita maalimalle, ei siis mitään uutta ja ihmeellistä. Pakko sanoo, että talous on kääntynyt nousuun. Kauppa on käynyt ja se on käynyt helpommin, kuin monena vuonna taaksepäin. Ihmiset uskaltavat löysätä kukkaronnyörejään ja sillä tavallahan se rahankäyttö leviää. Ei se meilläkään jää mihinkään makaamaan, vaan investoidaan uusiin tuotteisiin ja koneisiin.

Meille uutta on tälle keväälle akkutuotteiden voimakas tuleminen. Eniten on mennyt ammattiluokan puhaltimia ja kuluttajasarjan trimmereitä. Akkutuote on ympäristöystävällinen, paljon käytettynä huomattavasti halvempi ja ennenkaikkea nopea ja kätevä käyttää. Esimerkiksi koneurakoitsijat ja kiinteistöhuoltoyrittäjät voivat säilyttää akkutuotteita koneen kopissa, ei ole käynnistymisongelmia, eikä tarvii läträtä bensojen kanssa. Monia, monia etuja!

Ens viikko ollaan lomalla, Kiuruvedellä on Iskelmäviikko, mikä tietää sitä, että kaupan oven saranat ei paljon kulu, joten pietään mekin lomia pois. Seppä on vielä seuraavankin viikon lomalla, joten huolto palvelee täysillä vasta 24.7.

Näissä tunnelmissa toivottelen kaikille aurinkoisia päiviä, pilvenhattaroita ja kepeitä ajatuksia...

 

Jouni